Autan sinut kohti taloudellista riippumattomuutta.

Olen Henna Harala,

Hauska tutustua!

 

Kuusi vuotta sitten korona-aikaan talouteni olin ensimmäistä kertaa kunnolla ylijäämäinen ja pohdin:

Mitä ylimääräisille varoille pitää tehdä? Miten varallisuutta hallitaan ja miten sitä voi kerryttää lisää?

Hain vastauksia aloittamalla sijoitusharrastuksen ja innostuin niin, että vaihdoin rahoitusalalle töihin. Päädyin Premium Varainhoitajaksi Nordeaan antaen sijoitusneuvontaa asiakkaille, joilla oli 80.000€–500.000€ sijoitettavaa varallisuutta.

Tuhansien sijoitustapaamisten aikana opin, kuka Suomessa vaurastuu ja miksi. Opin, miten varallisuutta kasvatetaan eri elämäntilanteissa – oli kyse ensiasunnon ostajasta, perijästä, yksinhuoltajasta tai eläkeikää lähestyvästä sijoittajasta.

Oppien avulla ostin itselleni kaksi sijoitusasuntoa sekä kerrytin noin vuoden nettotulojen verran pörssisijoituksia: rahastoja, suoria osakkeita ja ETF:iä. Tämän sijoitusvarallisuuden ansiosta pystyin irtisanoutumaan päivätyöstäni ja hyppäämään yrittäjyyteen.

Nyt haluan auttaa sinua hyödyntämään varasi strategisesti, jotta sinäkin voit kasvattaa varallisuuttasi ja vähentää riippuvuutta työnantajasta.

 “Suosittelen työskenteyä Hennan kanssa jos sijoittaminen kiinnostaa, etkä oikein tiedä miten päästä alkuun. Haluat konkreettisia neuvoja juuri itsellesi sekä ymmärrystä sijoittamisesta.”

- Anna

“Kurssin materiaali on tehty ammattimaisesti. Henna on hyvä ja selkeä puhumaan.”

- M

 

 

“Kurssi on erinomaista kertausta jo alkuun päässeellekin sijoittajalle. Selkeä ja kattava materiaali, miellyttävä vetäjä. ✨ Etenkin 1-1 oli oikeasti todella hyvä, kun sai kysyä niitä käytännön asioita, ja sai vielä henkilökohtaisesti vahvistusta!”

-  Janita

Haluatko kuulla ensimmäisenä uusista kursseista ja tapahtumista?

Tilaa uutiskirje

Tietosi ovat turvassa kanssani. En lähetä spämmiä tai välitä yhteystietojasi eteenpäin.